Heräsikö kysymyksiä? Et ole ainoa...

Teemme asiantuntijuutta vaativaa B2B myyntiä. Oikean myyntikonsultin löydyttyä yritys ja Sellai voivat aloittaa yhteistyön ketterästi jo muutamassa viikossa. Yhteistyön alussa sitoudutaan yleensä 100 tunnin myyntityöhön, jonka kesto on noin 3 kuukautta. Tässä ajassa otamme haltuun myytävän ratkaisun, rakennamme ennustettavan myyntiprosessin ja teemme itse myyntityötä. 100 tunnin jälkeen, yhteistyötä voidaan jatkaa kuukausiveloituksella. Lue lisää tilanteista, johon myynnin ulkoistus on loistava ratkaisu.

Myymme B2B-ratkaisuja, joiden myyntiprosessit vaativat asiantuntijatyötä. Meillä on onnistumisia muun muassa teknologian ja konsulttipalveluiden myynnistä. Onnistuneita asiakasprojektejamme yhdistää se, että uudet asiakkaat tilaavat meiltä usein uudestaan. Voi olla, että me emme ole paras yhteistyökumppani mikäli asiakkaan kate on pieni ja tuote on kertaostoinen. Esimerkiksi sorakuorma tai kattoremontti. Emme myöskään myy arvojemme vastaisia tuotteita, kuten öljyä, aseita tai uhkapelejä.

Teemme asiantuntijamyyntiä asiakkaan toiveiden mukaisesti aina prospektoinnista sopimukseen saakka. Myyntiprosessi on aina asiakkaan toiveisiin sopeutettu. Työ on täysin läpinäkyvää ja dokumentoitua yksittäisiin puheluihin saakka. Toimitamme aktiviteettiraportin asiakkaalle kahden viikon välein ja raportoimme käynnissä olevista neuvotteluista. Kuukausipalvelun pienimmässä vaihtoehdossa työmäärä vastaa noin 40 tunnin konsultin työtä. Nämä tunnit täyttyvät puheluista, neuvotteluista, tapaamisista, valmisteluista, prospektoinnista – eli perus myyjän työstä. Myyjä keskittyy työssään kaupan kotiin tuomiseen, ei tuntien laskemiseen, siksi mittaamme ja raportoimme tekemistä, jolla on merkitystä.

Yhteistyö käynnistyy yleensä 100 tunnin myyntityöllä, jonka hinta on kiinteä 9 900 €. Tämän  jälkeen asiakas ja konsultti voivat sopia jatkon hinnoittelusta ja tuntimäärästä keskenään. Vaadimme sitoutumista noin 100 tunnin työhön, jotta voimme arvioida yhteistyön kannattavuutta molemmille osapuolille. Haluamme tuottaa arvoa asiakkaillemme pitkällä aikajuoksulla. Pitkän yhteistyön edellytys on se, että palvelu on molemmille kannattavaa.

Haluamme tuottaa asiakkaillemme arvoa pitkässä juoksussa. Blogistamme voi lukea, kuinka pelkällä provisiolla myyminen on pitkän yhteistyön este. Korkeammat riskit vaativat korkeamman provision. Tämä mahdollistaa meille hyvän myynnin, joka johtaa asiakkaalle liian korkeaan asiakashankintakustannukseen. Kun taas toisaalta huono myynti johtaisi siihen, että konsulttimme myisi vain tuotetta, joka tuottaa hänelle paremmin. Koska asiakkaamme maksavat kiinteän korvauksen, he voivat vaatia meiltä työpanoksia.

Kummeli Kultakuume –elokuvassa on kohtaus jossa Dille ja Broman käyvät auton takapenkillä keskustelua siitä, kuinka paljon kultaa voi olla ihmisen ulosteessa. Vaikka Broman on ammatiltaan hoitaja, hän ei osaa vastata tähän kysymykseen. Siihen vaikuttaa lopulta niin monta eri asiaa. Tämä on myös se syy, miksi me käynnistämme yhteistyön asiakkaan kanssa projektina. Projektin jälkeen olemme erittäin hyviä arvioimaan yhteistyön kannattavuutta pitkällä aikavälillä.

Oma myyntitykki on yrityksen tärkeimpiä resursseja, mutta myynnin ulkoistukseen on monia syitä. Toimeksiantajillamme on usein oma myyntiorganisaatio tai myyntiä tekee joku, jonka tehtäviin kuuluu muitakin tehtäviä. Me tarjoamme lisää tätä arvokasta työtä, omalla mallillamme, joka on läpinäkyvä ja tehokas. Teemme lisäksi pioneerimyyntiä, benchmark-myyntiä, haalitaan lippulaivalogoja tai hankitaan uusia asiakkaita uuden tuotteen osalta. Myös erilaiset hankkeet hyödyntävät palveluita, kun projektin luonteen takia myyntiorganisaatiota ei kannata vain hetkellisesti rakentaa.

Se on aina mahdollista. Heikkoon myyntiin voi olla monta syytä. Kontaktoimme vääriä yrityksiä tai päättäjiä, tuote ei ole kilpailukykyinen, markkinat eivät ole valmiit tai asiakkaan ostoprosessit ovat liian raskaita tai yksinkertaisesti meidän prosessimme eivät toimi sinun liiketoimintasi kohdalla. Vaikka kauppaa ei tulisi, saat raportointimme ansiosta rahanarvoista tietoa asiakkaistasi. Käymme jatkuvaa dialogia toimeksiantajamme kanssa. Me emme selittele, vaan me selvitämme. Juuri tämän vuoksi meidän kanssa ei tarvitse olla naimisissa.

Yhteistyön alkamisen käynnistämiseen tulee varata aikaa 4 tuntia projektisuunnittelutapaamiseen, sekä 4 tuntia myyjän koulutusworkshoppiin. Tämän lisäksi tapaat myyjän kahden viikon välein noin 15-30 minuutin etätapaamisissa, joissa sinulle raportoidaan myynnin edistyminen. Todellisuudessa myyjä tarvittaessa pyytää aktiivisesti neuvoa neuvotteluiden edistämisessä. Otamme toimeksiantajan mielellämme mukaan myös myyntitapaamisiin, erityisesti yhteistyön alkuvaiheessa, vaikkakaan tämä ei ole välttämätöntä.

Emme tee. On olemassa monta meitä parempaa yritystä buukkaamiseen. Mekin olemme joissain projekteissa hyödyntäneet buukkauspalveluita. Lähtökohtaisesti teemme omien tapaamisten buukkauksen itse.

Miksi teemme buukkaukset itse? Aikamme on arvokasta. Vältämme myyjän ajanhaaskauksen turhiin tapaamisiin. Haluamme tavata oikeita päättäjiä, jotka voivat sanoa ratkaisulle ”kyllä”. Datamme perusteella kauppojen onnistuminen on moninkertainen, kun myyjämme ovat itse sopineet tapaamisensa. Teemme siis buukkausta, mutta itsellemme.

Teillekö Sellainen ?

Ota meihin yhteyttä, ja me selvitämme sinulta muutamilla kysymyksillä, onko yhteistyölle aineksia. Olemme rehellisiä. Sellain palvelu ei ole kaikille kannattavaa. Valitsemme asiakkaamme niistä, kenelle voimme aidosti tuottaa hyötyä. Yhdessä keskustelemalla se selviää.

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Käytämme sivuston toiminnan kannalta välttämättömien evästeiden lisäksi evästeitä sivuston kävijämäärän analysoimiseen ja markkinoinnin räätälöimiseen. Tietosuojaseloste