EASEL Training – Vuorovaikutustaitoja esimiehille ja ammattilaisille

Projektin yhteenveto

Asiakas: EASEL Training

Kesto: 7 kk

Kategoriat:

Hallinto- ja tukipalvelutoiminta, IT-ratkaisut, Koulutukset

Konsultti:

Ilkka Laine

EASEL Training

EASEL Training kouluttaa vaativissa vuorovaikutustehtävissä toimivia ammattilaisia menestymään ja jaksamaan jo 15 vuoden kokemuksella. EASEL Trainingin ja Sellain yhteistyö alkoi, kun EASEL tarttui pitkään toimitusjohtaja Mari Louhi-Norpan haaveeseen rakentaa pidemmistä koulutusohjelmista matalan kynnyksen verkkovalmennuksia. ”Työyhteistöjen ja esimiesten valmennustyötä oli tehty jo noin 15 vuotta, mutta koronapandemian vaikeutettua perinteisten valmennusten järjestämistä törmättiin tilanteisiin, joissa asiakkaat toivoivat mahdollisuutta saada tiettyjä ydinasioita kuitenkin jossakin muodossa. Tästä syntyivät EASEL-verkkokurssit ”virtuaaliseen olkkariimme” Volkkariin. Siellä niihin pääsee tutustumaan omaa tahtia silloin kun itselle sopii”, Louhi-Norppa kertoo.

Koronapandemian myötä vuorovaikutus työpaikoilla on muuttunut merkittävästi. Vaativaa vuorovaikutustyötä tekevien ammattilaisten ja heidän asiakkaittensa stressitaso on noussut ja työyhteisöjen hyväkin vuorovaikutuskulttuuri kärsii siitä, että asioita, joita aiemmin on käsitelty kasvotusten, käsitelläänkin nykyään Teamsin ja Zoomin välityksellä. Tämä aiheuttaa sekä esimiehille että työntekijöille uudenlaisia haasteita, joiden selättäminen ei ole helppoa. Tähän saumaan osuu EASEL Trainingin verkkokurssit, jotka antavat työkaluja sekä oman että työyhteisön työssä jaksamisen turvaamiseen ja haastavien vuorovaikutustilanteiden käsittelyyn.

Vaativaa vuorovaikutustyötä tekevien ammattilaisten ja heidän asiakkaittensa stressitaso on noussut ja työyhteisöjen hyväkin vuorovaikutuskulttuuri kärsii siitä, että asioita, joita aiemmin on käsitelty kasvotusten, käsitelläänkin nykyään Teamsin ja Zoomin välityksellä.

Verkkokurssien avulla EASEL Trainingin työyhteisö- ja esimiesvalmennusten ydinasiat pystytään tarjoamaan oleellisimmat ja tärkeimmät pointit helposti käyttöön otettavassa ja edullisessa muodossa, jotka organisaatio voi tarjota laajemmin esimiesten ja haastavissa vuorovaikutustehtävissä toimiville työntekijöilleen. ”Vuosien mittaan olemme huomanneet, että suurissa organisaatioissa työnantajan ei ole aina mahdollista tarjota laajoja koulutuskokonaisuuksia kaikille, jotka niistä hyötyisivät. Olemme myös hinnoitelleet verkkokurssit niin, että ydinasiat on mahdollista saada laajasti ja nopeasti käyttöön.”

Sellai saapuu kuvaan

Mari Louhi-Norpalle oli selkeää, että kokonaan uusi tuote vaati uudenlaista myyntityötä: ”Verkkokoulutukset  vaativat erilaisen myyntityön ja erilaiset myyntipointit kuin perinteisemmillä valmennuksilla. Koulutuksille tarvittiin siis uusi, asiansa tunteva myyjä.” 

Tässä vaiheessa mukaan astui Sellai, ja erityisesti EASEL Trainingille myyntiä tekevä konsultti Ilkka Laine. ”EASEL Trainingin kanssa tehtävä yhteistyö on tuonut itselleni paljon. Olen päässyt tutustumaan aivan uudenlaiseen tuotteeseen ja osittain kohderyhmiinkin.” 

Verkkokoulutusten pääasiallinen kohderyhmä on ollut ihmisten kanssa eri aloilla työskentelevät ammattilaiset, jotka ovat nykyisessä koronapandemiatilanteessa erittäin kovan paineen alla. ”Arvostus asiakkaita kohtaan on kasvanut valtavasti, he ovat todella kovilla ja tällaiselle koulutukselle on paljon kysyntää. Näillä toimialoilla työhyvinvointiin ja vuorovaikutustaitoihin on paljon tarvetta panostaa”, Laine kertoo.

Louhi-Norppa kehuu yhteistyötä, vaikka yhteistyö ei ole ehtinyt vielä jatkua kovinkaan pitkään. ”Sellai on lunastanut kaikki lupaukset, ja kuva, jonka Ilkka antaa asiakkaalle sopii erinomaisesti yrityksen arvomaailmaan. Hän tuntuu aidosti osalta EASEL Trainingin tiimiä!”

Laine kertoo, että tämä johtunee siitä, että Sellailla pyrkii tutustumaan aidosti asiakkaan liiketoimintaan ja ymmärtämään sitä. Hän itse pitää myytäviä tuotteita erittäin laadukkaina ja mielenkiintoisina, ja valikoitui tehtävään koska on kiinnostunut psykologiasta, mikä onkin tärkeänä osana valmennusten sisältöä.

Sellain konsultti pyrkii aina tutustumaan aidosti asiakkaan liiketoimintaan ja ymmärtämään sitä. EASEL olisi voinut palkata omaan myyjän, mutta vastaavanlaista kokemusta ja osaamista ei löydy helposti. 

Louhi-Norpan mukaan Sellain valinta mukaan oli erittäin hyvä valinta:

”Olisimme voineet palkata omaan organisaatioon myyjän, mutta vastaavanlaista kokemusta ja osaamista ei löydy helposti. Siinä mielessä Sellai oli helppo valinta, kun he pystyivät tarjoamaan meille valmiin ja osaavan myyjän ja työkalut työn seuraamiseen. Yhteistyö onkin lähtenyt erinomaisesti liikenteeseen. En olisi odottanut, että Ilkka pääsee näin nopeasti klousaamaan kauppoja asiakkaiden kanssa.”

Tämä ei jää tähän!

Yhteistyö on ollut vasta hetken käynnissä, mutta Louhi-Norpan mukaan tulokset ovat lupaavia sekä myynnin, että koulutukseen osallistuneiden palautteiden perusteella. Koronapandemian myötä vuorovaikuttamiseen on tullut uusia muotoja, jotka aiheuttavat esimiehille ammattilaisille uudenlaisia haasteita. 

Samaan aikaan työnantajat ovat ymmärtäneet aivan uudella tavalla työhyvinvoinnin merkityksen. Lohi-Norppa arvioi, että EASEL Trainingilla on mahdollisuuksia kasvattaa toimintaa myös kansainväliseksi: ”Työmme on kansainvälistä ja tarkoituksena on laajentaa toimintaa kääntämällä verkkokoulutuksia myös muille kielille. Yksi syy miksi valitsimme kumppaniksemme Sellain on se, että heidän kanssaan myynti myös Suomen rajojen ulkopuolelle onnistuu ja saamme jatkaa loistavan yhteistyökumppanin kanssa.”

”Aito yhteistyö syntyy yhdessä tekemällä. Mari on todella siisti tyyppi, ja yhteistyötä on todella mukava jatkaa eteenpäin”, Laine tiivistää.

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Käytämme sivuston toiminnan kannalta välttämättömien evästeiden lisäksi evästeitä sivuston kävijämäärän analysoimiseen ja markkinoinnin räätälöimiseen. Tietosuojaseloste