Ovatko arvomme riittävän kalliit?

Ovatko arvomme riittävän kalliit?

”Jos arvot eivät maksa mitään, ne eivät ole minkään arvoisia.” Näin totesi esimieheni edellisessä työpaikassani. Se on täysin totta. Arvot ovat investointi, investoinnit maksavat. Meidän arvomme ovat tuoreet, mutta maksaneet meille jo monta kauppaa.

Meillä arvot johtavat päätöksenteossa

Ne näkyvät koko ajan konsulttiemme työssä ja vievät meitä askel askeleelta lähemmäksi kansainvälistymistavoitteitamme. Arvojemme avulla pystymme tekemään vaikeita päätöksiä hetkessä ja epäröimättä. Voimme seisoa päätöksiemme takana silloinkin, kun ”shit hits the fan”.

Sellain neljä arvoa

  1. Rohkeus: Rajat löytää vain niitä rikkomalla. Jotta voimme saavuttaa kasvutavoitteemme, meidän pitää kannustaa ja palkita rohkeita vetoja, sekä iloita ja oppia epännistumisista.
  2. Tekemisen asenne: Elokuvamaailman termeistä lainattuna, ”Näytä se, äläkä selitä!” Me teemme täysin läpinäkyviä dokumentoituja laadukkaita myyntitoimenpiteitä. Monessa talossa voi tulla nipotusta, että myynnin läpinäkyvä dokumentointi vie vain intoa ja aikaa myynniltä.  Meidän kulttuuri perustuu täysin avoimuuteen. Vain dokumentoitu myyntityö lasketaan.
  3. Auttaminen: Myynti on auttamista. Hyvä myyjä haluaa tavata vain asiakkaita, joita hän voi oikeasti auttaa. Olen pysäyttänyt tänä vuonna 5 eri kauppaa, jossa ymmärsin että tarjoamani tuote ei ratkaisekaan todellista ongelmaa. Olen neuvonut asiakasta eteenpäin muille toimijoille, jotka ovat pystyneet aidosti vastaamaan hänen tarpeeseensa. Olen menettänyt tämän takia useita tuhansia euroja provisioita. Miksi? Koska myynti on auttamista. Jos tuotteesi ei ratkaise asiakkaan ongelmaa, älä myy sitä!
  4. OPPIMINEN: Meidän liiketoiminta on täysin konsulttiemme varassa. Mitä viisaampia ja onnellisempia ihmisiä meillä on töissä, sitä paremmin meillä menee. Innostukselle pitää antaa mahdollisuus, se tulee tunnistaa ja sitä kannattaa ruokkia! Haluamme luoda Sellaista kulttuuria, jossa henkilö kokee, että häntä arvostetaan ja hänellä on mahdollisuus kehittyä.

Rohkeus, tekemisen asenne, auttaminen ja oppiminen, siinä on Sellain ydin. Arvojemme johdosta olemme menettäneet provisioita sekä uusia asiakkuuksia. Toisaalta taas toimimme systemaattisesti ja arvojemme mukaisesti. Olisiko meidän kannattanut ottaa nämä arvojen vastaiset kaupat? 

Maksammeko arvoistamme liikaa, kun menetämme liiketoimintaa?

Olen itse enemmän huolissani siitä, toimimmeko vielä edes riittävästi arvojemme mukaisesti. Voimme ottaa riskejä, saamme mokata ja kokeilla, eikä meidän tarvitse ikinä hikoilla ja hävetä kasvojamme yhdessäkään neuvottelupöydässä.

Minusta se on aika arvokasta

-Teemu
Konsultti joka myy, toimitusjohtaja

Sellaissa konsultit saavat olla sellaisia kuin ovat. He kirjoittavat blogeja kokemuksistaan ja näkemyksistään vapaasti. Mieluummin rohkeaa ja tulista, kuin kädenlämpöistä tai laimeaa.

Lue myös

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Käytämme sivuston toiminnan kannalta välttämättömien evästeiden lisäksi evästeitä sivuston kävijämäärän analysoimiseen ja markkinoinnin räätälöimiseen. Tietosuojaseloste