Miksi yritykset kaatuvat?
Tässä jaksossa Hemppa ja Tomppa pohtivat sitä, miksi yritykset kaatuvat. Sellain toiminnan aikana molemmat ovat havainneet, että syyt, miksi startupit ja muut yritykset kaatuvat linkittyvät vahvasti niihin asioihin, missä Sellai yrityksiä auttaa. Syyt tuntuvat myös pysyvän vuodesta toiseen aivan samoina.
Sekä startupit että perinteiset yritykset kaatuvat
Jaksossa Hemppa ja Tomppa käyvät läpi sekä startuppien kaatumisen syitä, että myös perinteisempien yritysten toiminnan loppumisen syitä. Käy nopeasti ilmi, että syyt ovat liiketoiminnan erilaisuudesta huolimatta hyvinkin samoja.
Rahat loppuivat kesken ja muut kootut selitykset
Kuten Hemppa ja Tomppa podissa toteavat, rahojen loppuminen enemmänkin seurausta yrityksen liiketoiminnan loppumisesta kuin sen varsinainen syy. Jos bisnesidea on riittävän houkutteleva ja löytyy indikaattoreita tuotoista kunhan tuote on markkinoilla, rahoitusta on tällä hetkellä kyllä saatavilla. Rahan loppuminen on se viimeinen naula arkkuun, mutta pohjalla on siis usein muita ongelmia.
Tomppa ja Hemppa havaitsevat saman ilmiön muutaman muunkin syyn kohdalla. Kun yrityksen toiminta loppuu ja yrittäjät seisovat savuavilla raunioilla, nähdään vain se viimeinen oire taudista, joka tappoi yrityksen. Tällainen ajattelu voi pahimmillaan johtaa sen, että virheet toistetaan ja seuraavakin yritys päättyy samaan pisteeseen. Kuuntele podista mitkä ovat niitä ensimmäisiä merkkejä, joista voi huomata, että liiketoiminta ei ole vakaalla pohjalla, ja mitä voi tehdä suunnan kääntämiseksi vielä siinä vaiheessa.
Kädet ristiin vai kädet saveen?
Kuten Hemppa sanoo jaksossa; erityisesti yrityksen alkuvaiheessa yrittäminen on enemmän uskontoa kuin matematiikkaa. Yrityksen käyntiin saaminen vaatii siis intohimoa, rohkeutta ja paljon uskoa omaan asiaan. Kuten jaksossa useasti nousee esiin, näiden ominaisuuksien hiipuminen voi helposti johtaa yrityksen kaatumiseen, oli sitten kyseessä startup tai perinteisemmällä toimialalla toimivat yritys.
Tomppa ja Hemppa kuitenkin korostavat jakson aikana useita konkreettisia ja tärkeitä asioita, joista on pidettävä jatkuvasti huolta yrityksen toiminnassa. Yrittäjän siis ei tulisi vain laittaa käsiä ristiin ja hakata päätä seinään, vaan miettiä jatkuvasti yrityksen ja tuotteen kehittämistä. Kuten jaksossa sanotaan, on erittäin tärkeää keskittyä oikeisiin asioihin.
Kuuntele jakso, niin saat tietää mihin yrittäjänä kannattaa keskittyä ja mitä välttää, jotta yrityksesi ei kaadu.
Tämän jakson tärpit:
2:00 Yleisin oikea syy yrityksen kaatumiseen
3:20 CB Insightsin tutkimuksen löydät täältä
5:00 CB Insightsin newsletterin löydät täältä.
8:15 Henkilökohtaisen myynnin merkityksestä
11:05 Kilpailusta
21:15 Alustatalouden faktat ja myytit jaksosta 4 löytyy täältä.
24:05 7 syytä miksi yritys kaatuu löytyy täältä
31:50 Kassavirran merkityksestä
37:00 Calendly
40:20 Arvoehdotuksesta lisää Vielä yksi bisnes-podcastin jaksosta 3.