Kun etsit enkeleitä
Tällä kertaa Vielä yksi bisnes-podcastissa oli Hempan kaverina Tompan sijaan vieras, Antti Aalto. Hempan ja Antin historia ulottuu pitkälle Hempan edelliseen yritykseen Tervo Tradingiin, jonka kautta Hemppa toimi Antin ja hänen ystävien perustaman yrityksen myyntiagenttina. Tässä podcastissa Antti on puhumassa startupin rahoituksen hakemisesta.
Antilla on yrittäjyys verissä. Hän toimi ammattimuusikkona kauppiksen opintojen ohella, ja opintojen jälkeen toimi Warner Musicilla erityisesti mediapuolella. 2015 syksyllä Anttia pyydettiin mukaan perustamaan yritystä. Hän on siitä lähtien toiminut yrittäjänä React & Sharessa.
React & Share on liiketoimintamalliltaan SaaS-pohjainen yritys, eli he myyvät softaa palveluna. Tällaiset yritykset tarvitsevat usein alkurahoitusta erityisesti tuotekehityksen ja asiakashankinnan rahoittamiseksi. Tästä syystä Antti on loistava henkilö puhumaan rahoituksen hankkimisesta.
Startupin rahoitus
Kaikki startupit eivät välttämättä tarvitse ulkopuolista rahoitusta sijoittajalta. Jotkut yritykset rahoittavat toimintansa tulorahoituksella alusta lähtien, eli bootstrappaavat. Bootstrappaamisen negatiivinen puoli verrattuna ulkopuoliseen rahoitukseen on se, että investointeja ei voi tehdä etupainotteisesti, joka voi jarruttaa yrityksen kasvua.
Pankkilaina tai valtion tahojen myöntämät yrityslainat ovat myös hyvä vaihtoehto rahoitukselle mikäli ei haluta luopua yrityksen omistajuudesta, mutta pankkilainaa ei välttämättä myönnetä kovinkaan innokkaasti yritykselle, joka on vielä tuotekehitysvaiheessa.
Osakeanti
Jos kuitenkin päätetään hankkia ulkopuolisia sijoittajia mukaan, täytyy järjestää osakeanti, jossa yritys myy osakkeita ulkopuoliselle taholle, kuten sijoitusrahastolle tai bisnesenkelille.
Osakeanti ei ole puhtaasti hyvä tai huono asia. Rahan lisäksi uudet omistajat voivat tuoda hyödyllisiä verkostoja sekä uutta osaamista yrityksen hallitukseen tai jopa operatiiviseen toimintaan. Tämä voi muodostua pitkällä aikavälillä kullanarvoiseksi. Toisaalta osakeannin suunnittelu ja toteutus vie aikaa, joka on pois yrityksen kehittämisestä. Perustajien omistama osuus yrityksestä myös pienenee kun uusia osakkeita lasketaan liikkeelle ja myydään sijoittajille.
Kuuntele podista, miten osakeantiin kannattaa varautua ja millaisia valmisteluja se vaatii. Kuulet myös mistä lähteä haarukoimaan yrityksesi arvoa sijoittajia varten.
Rahoituksen hakeminen on myyntityötä
Monilla ihmisillä on hyvinkin hohdokas kuva siitä, millaista startupin rahoituksen hakeminen on. Pelkkä Slushissa ja muissa alan tapahtumissa hengaaminen ei useimmiten kuitenkaan riitä, vaan rahoituksen hakeminen on täysipäiväistä myyntityötä. Kuten kaikessa myynnissä, vain pieni osa kontakteista loppuu siihen, että sijoittaja oikeasti laittaa rahojaan yhtiöön. Myyntityön merkitystä rahoituksen hankkimisessa ei siis kannata aliarvioida.
Kuuntele podista Antin kohta kohdalta kuvaus siitä, millainen prosessi rahoituksen hakeminen on, sekä vinkit siihen, miten rahoitusta oikeasti on mahdollista saada.
Tämän jakson tärpit:
4:00 Minkälaisia asiakkaita React & Share auttaa ja miten?
5:30 SaaS-liiketoimintamallista
6:55 Lisää tietoa bootstrappaamisesta täältä.
7:30 Business Finland
9:10 Miten valmistautua osakeantiin
12:06 FFF-kierros, eli ”Friends, Family and Fools”-kierros.
14:40 Osakassopimus ja dokumentit, jotka allekirjoitetaan sijoitusta tehdessä. Muita dokumentteja, joita sijoittaja saattaa kysyä ennen sijoituspäätöksen tekemistä (pdf:n sivulla 63). Muista myös PRH:lle tehtävä ilmoitus osakeannista.
15:36 Esimerkkejä pitch deckeistä ja vinkkejä pitch deckin rakentamiseen
18:20 Yrityksen valuaatiosta
20:30 Rahoituksen hakeminen on myyntityötä
21:25 Slushiin pöhiseen
24:30 Sijoittajasta tulee pitkäaikainen kumppani yritykselle
27:10 Rahoitusta hakiessa ei kannata luoda yliodotuksia
29:00 Miten sijoittaja saadaan mukaan?
34:30 Kuinka suuri osa kontaktoiduista sijoittajista lopulta sijoittaa? Lue kuinka monta sijoittajaa Pipedriven piti kontaktoida saadakseen alkuvaiheen rahoituskierroksensa täytettyä.
36:17 Mitä Antti olisi halunnut tietää ennen kuin haki ensimmäistä kertaa rahoitusta?
39:45 Kolme asiaa, jotka ainakin kannattaa tästä podista muistaa