Ensimmäinen vuoteni Sellailla

Vuosi on mennyt nopeasti uudenlaisen myyntipalvelun rakentamisessa. Teemme omalla konseptillamme B2B asiantuntijamyyntiä palveluna. Myyntiä on tehty jo pitkään erilaisten agenttien välityksellä, eikä myynti palveluna ole sinänsä uusi ajatus. Olemme polullamme kohdanneet monenlaisia epäilyksiä ja myönnetään, että epävarmuuden sieto on yksi tärkeimmistä ominaisuuksista työntekijöillämme. Ollessani työhaastattelussa vuosi sitten, olin saanut useita mielenkiintoisia tarjouksia vakaista yrityksistä. Tarjoukset olivat hyvillä eduilla ja korkeilla pohjapalkoilla höystettyjä. Vaimoni (hänellä oli tuolloin vauva mahassa) kuitenkin kehotti menemään Sellaille. Hän tuntee minut ja tietää että intoni on työskennellä kasvuyrityksissä ja luoda uutta.

Usein meille ihmisille tuttu helvetti on kivempi, kuin vieras taivas

Minun kannatti lähteä mukaan, vaikka kultainen häkki oli houkutteleva vaihtoehto. Innolla, sinnikkyydellä ja uskomalla tekemiseemme olemme saaneet konseptimme rakennettua helpoksi ja arvoa tuottavaksi asiakkaillemme. Olemme saaneet koko ajan enemmän upeita projekteja tehtäväksemme ja loistavaa porukkaa työkavereiksemme. Olen tyytyväinen vuosi sitten tekemääni valintaan. Moni elämässäni loistavaksi osoittautunut päätös on tapahtunut siten, että niihin hyppääminen on vaatinut suurta riskinottoa. Usein meille ihmisille tuttu helvetti on kivempi, kuin vieras taivas. Kyky aloittaa alusta on itselleni suureksi eduksi nykyisessä työssä ja varmasti tulevaisuudessa. 

Latooko vain tiiliä toisensa päälle vai näkeekö itsensä rakentamassa katedraalia

Näin aikanaan videon Youtubessa ”The first follower: Leadership Lessons from Dancing Guy”. Samaistun videon ilmiöön todella hyvin. Olemme työskennelleet lujaa vuoden ajan ja toimittaneet hyviä projekteja. Nyt tuntuu, että on käynnistymässä ilmiö, jota on helppo monistaa. Olemme saaneet rakennettua hyvän pohjan tulevaisuuden Sellaisille. Klisee tai ei, on tärkeää ymmärtää latooko vain tiiliä toisensa päälle vai näkeekö itsensä rakentamassa katedraalia. Olen iloinen siitä, mitä olemme saaneet yhdessä aikaan. Olen varma, että minulla on kivaa kerrottavaa tulevina vuosina B2B-myynnin Go-To-talon rakentamisen edistymisestä. Tontti on raivattu ja perustukset ovat nyt valmiina.  

Ilkka – Konsultti, joka myy 

Sellaissa konsultit saavat olla sellaisia kuin ovat. He kirjoittavat blogeja kokemuksistaan ja näkemyksistään vapaasti. Mieluummin rohkeaa ja tulista, kuin kädenlämpöistä tai laimeaa.


0 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *