Ville Louko Sellai konsultti

Myynnin rooli

Myynti, tuo yritysten elämänpuu. Moni lähestyy sitä ”must win” strategisena osa-alueena, mutta epävarmuuden edessä koetellaan vakaumuksia. Epävarmuuden vallitessa on helpompi toivoa parempaa huomista, mutta myynti tarvitsee toimenpiteitä selviytyäkseen, satoi tai paistoi. 

Korona on herättänyt yrityksiä tekemään asiantuntijoista myyjiä tai lomauttamaan kassan suojelun nimissä. Mutta myynti haastaa monen mukavuusalueen ja laittaa myyjän haavoittuvaan tilaan jokaisen kontaktin yhteydessä. Harva on tottunut työssään kestämään ja mieltämään niin monen ei-vastauksen kuuluvan osaksi vain prosessia.

Mitä myynti olikaan?

Yrityksien onkin hyvä olla tarkkana uusien myyjien henkisestä hyvinvoinnista. Asiantuntijat ovat kehittäneet itseään tietyn asian äärillä yleensä vuosia, ellei vuosikymmeniä. Mitäs luulet tapahtuvan kun asiantuntija ”rohkaistaan” myymään? Pitkällä aikavälillä toteutettuna tämä varmasti edesauttaa yrityksen selviytymistä. Lyhyellä kun unohdetaan perustan rakentaminen ja heitetään luurin ääreen, niin on hyvä tiedostaa seuraava riski: Siinä voi ego ottaa sen verran isoa kolhua, että ei ole enää aikanaan normaali töihin palaaminenkaan helppoa. 

Ollaanhan me liian tunnettuja myyjistä, jotka kertoo tekniset asiat samalla kun unohdetaan mitä myynti oikeasti on. Auttamista, ja harvoin tosielämässä on aika vetää upea minä, minä, minä monologi kun toisella on avohaava verta vuotamassa.

Kiinnostuksen taika vai taakka?

Miksi siis riskeerata hyvää työntekijää ja firman selviytymisstrategiaa? Koska olemme tottuneet ajatukseen, että myyjän pitää olla meiltä ja vain me osaamme myydä tätä. Ehkä bookkausfirma voi auttaa meitä saamaan tapaamisia, mutta meidän pitää käydä niissä. Ihan oikeasti, jos meinaat myydä tuotettasi, niin miten hyvin luulet onnistuvasi siinä, jos et kykene saamaan kiinnostusta herätettyä palaveriin aiheesta? 

Onhan se sitten helpompaa, kun voi rauhassa jutella ja kertoa tästä asiasta… Raaka veikkaukseni on, että asiakas hukkuu yksityiskohtiin, lamaantuu ostopäätöksen suhteen ja ainiin, unohtui kysyä kirkastettu tarve, jonka kautta voisi mahdollisesti todellisen arvon viestittää.

Miten minä itse suhtaudun tähän?

Päivän päätteeksi me kaikki olemme vain ihmisiä ja oman olemuksemme rakennamme vahvuuksiemme varaan. Annetaan meidän nerokkaille asiantuntijoille tilaisuus keskittyä luomaan niitä upeita innovaatioita, joista me emme osaa unelmoida. Ja jos ei oman katon alta löydy tarvittavaa kapasiteettiä viedä näitä maailmalle, niin ole yhteydessä minuun ja viedään se teidän arvolupaus asiakkaille yhdessä.

Sinun käytettävissäsi,

Ville Louko, konsultti joka myy

0415458559

Ps. Palaute on etätyökulttuurissa kultaakin kalliimpi lahja antaa ja ottaa vastaan, niin reagoi vaan rehellisesti miten tämä blogi upposi 😉

Sellaissa konsultit saavat olla sellaisia kuin ovat. He kirjoittavat blogeja kokemuksistaan ja näkemyksistään vapaasti. Mieluummin rohkeaa ja tulista, kuin kädenlämpöistä tai laimeaa.


0 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *