blogi-myyjan-palkkaus

B2B-myyjän palkkaaminen: Milloin, mistä ja mitä heille maksetaan?

Ensimmäisen myyjän palkkaaminen

Tomppa ja Hemppa vastaavat huutoon, sillä kuulijoilta ja lukijoilta on toivottu konkreettisia vinkkejä myyjän rekrytointiin. Edellisten podcastien aihe myynnin ulkoistamisesta ei ole siis mennyt selkeästikään alas pureksimatta. Onneksi Sellain poikien mielestä tämä on vain hyvä asia, ja myyjien rekrytointi on aihe, josta he keskustelevat mielellään.

Jaksossa käsitellään mm. sitä, milloin ensimmäinen myyjä kannattaa palkata. Kuuntele jaksosta tarkempi ja konkreettisempi selvitys aiheesta, mutta Hemppaa tiivistäen myyjän rekrytointi on aiheellista viimeistään silloin, kun yrittäjä itse on yrityksen myynnin pullonkaula.

On toki tilanteita, joissa koko myyntiä ei tarvitse laittaa myyjän hommaksi. Joskus riittää että yrittäjä ulkoistaa/palkkaa buukkarin tai automatisoi tiettyjä asioita omasta myynnistä, etenkin jos yrityksen kohderyhmä on hyvinkin rajattu tai kysyntää tuotteelle on ilmankin outbound-myyntiä. Tällaiset tilanteet ovat kuitenkin harvinaisia.

Tutustu Sellain tapaan tehdän B2B-myyntiä palveluna (löydät täältä myös hintatietoa palveluistamme).

 

Millainen on hyvä myyjä?

Hyvä myyjä ei ole sama asia joka yritykselle. Erilaiset tuotteet ja erilaiset asiakkaat vaativat erilaisia tekijöitä. Kuuntele jaksosta tarkemmin, millaisia ominaisuuksia kannattaa painottaa rekrytoidessa myyjiä erilaisille tuotteille ja ratkaisuille.

Yksi tärkeimmistä ominaisuuksista minkä tahansa tuotteen myyjälle on systemaattisuus ja aktiivisuus. Jaksossa Hemppa käy tarkemmin näiden ominaisuuksien merkitystä myyjän ja yrityksen kannalta, mutta joka tapauksessa oleellinen lähtökohta on se, että myyjän täytyy olla kykeneväinen systemaattiseen toimintaan ja aktiiviseen tekemiseen. Mitä kevyempi myynnin organisaatio yrityksessä on, sitä tärkeämpiä nämä ominaisuudet ovat.

Myyjän ei tarvitse olla tekninen asiantuntija, vaan tuotteen teknisempien ominaisuuksien tuntijoita useimmiten löytyy organisaatiosta tukemaan myyjää, kun asiakas tarvitsee näitä tietoja. Myyjän täytyy sen sijaan olla loistava asiakaspalvelija ja osata yhdistää tuotteen arvo ja asiakkaan tarpeet toisiinsa.

Mistä niitä hyviä myyjiä löytyy?

Jaksossa käydään läpi useita konkreettisia toimenpiteitä hyvän myyjän löytämiseksi. Kuuntele jakso, niin tiedät miten teet myyjän työpaikan olemassa olevaksi, ja miten sitä voi markkinoida eri kanavissa. Hemppa käy myös läpi, miten myyjän rekrytoinnissa voi hyödyntää headhuntereita ja muita rekrytoinnin palveluita, joiden avulla helpottaa hyvien myyjien löytämistä.

Hyvä myyjä ei ole pitkiä aikoja työttömänä, vaan heidät täytyy löytää nykyisestä työpaikastaan. Heistä myös käydään jatkuvasti kilpailua, joten ei kannata luottaa siihen, että pelkkä yksi ilmoitus oman firman somessa riittäisi.

Hyvä myyjä ei myy pelkällä provikalla

Jaksossa Hemppa ja Tomppa jakavat myös omia hyviä kokemuksiaan rekrytoinnista Sellain pohjalta. Kuuntelemalla jakson ymmärrät myös varmasti enemmän siitä, miten myyjä näkee oman palkkansa. Pelkällä provisiolla ei välttämättä saa enää nykyään kokenutta myyjää töihin, ellei ole antaa myyjälle kovia näyttöjä siitä, että kauppaa tulee varmasti.

Palkka on muutenkin erittäin tärkeä asia myyjän rekrytoinnissa. Hyvä myyjä on oman alansa erikoisasiantuntija, ja vaikka palkka saa olla sidottu tehtyyn tulokseen, pitää sen myös heijastaa myyjän kokemusta ja asemaa. Kuten Hemppa jaksossa toteaa: ”Myyjän palkan pitää olla sellainen, että täysin nollakuukautenakaan myyjä ei menetä yöuniaan.”

1:06 B2B Myynnin ulkoistaminen 20 minuutissa

2:01 Milloin kannattaa palkata ensimmäinen myyjä?

4:30 Mitä jos yrittäjä ei halua tehdä myyntiä itse?

5:55 ”Mikä on mulle hyvä myyjä?”

9:11 Mitä myyjän pitäisi osata?

10:34 Miten myyjän rekrytointi pitäisi aloittaa?

12:45 Academic work finland

15:15 Mikä on riittävä pohjapalkka (junnumyyjälle)?

17:00 Mitä tärppejä Sellain kokemuksien pohjalta voisi jakaa?

17:20 Onko liiketoimintasi valmis investoimaan kasvuun?

23:30 Mihin yrittäjän kannattaa kiinnittää huomiota, kun on palkannut myyjän?

26:00 Yhteenveto

Kaikki jaksot:

Lue myös

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Käytämme sivuston toiminnan kannalta välttämättömien evästeiden lisäksi evästeitä sivuston kävijämäärän analysoimiseen ja markkinoinnin räätälöimiseen. Tietosuojaseloste