Alisuoriutuminen tappaa myyntitiimin motivaation

Alisuoriutuminen tappaa myyntitiimin motivaation

Tilanne, jossa joku, tai jotkut myyntitiimissä eivät suoriudu heille asetetuista odotuksista, voi olla kaikille osapuolille viheliäinen juttu. Ei pelkästään sen takia, että tuottavuus laskee yhden henkilön kohdalla – yleensä se laskee koko firmassa. 👺

Mikäli asiaa ei korjata, se syö muun tiimin motivaation ympäriltä. Tavoitteista katoaa merkitys, tulee helposti nimittäin kuva että sillä ei ole mitään väliä pääseekö tavoitteisiin tai ei, “jos tuokaan ei pääse”. Luottamus johtoon menee. Pahimmillaan hyvien tekijöiden palkankorotuspyyntöihin ei voida vastata ”kun ei ole rahaa” ja samaan aikaan firma jatkaa rahan kaatamista kankkulan kaivoon muualla tiimissä. 

Huono fiilis on dominoefekti

Lisäksi heikon tuloksen myötä fiilis laskee, ja alisuoriutuva myyjä saattaa vahingossa vetää myös muita alaspäin omalla tekemisellä. Sen sijaan että keskitytään siihen mihin kuuluisi, aletaan keksiä itselle kaikkia muita työtehtäviä, joilla voisi omaa asemaa pönkittää.

Toisaalta alisuoriutuminen voi johtua myös muustakin kuin työntekijästä, ja keskusteluissa olisi syytä pyrkiä luomaan tai säilyttämään luottamus, jotta pystytään todella pureutumaan juurisyihin. 

Tilanteessa, jossa luottamusta ei ole, toinen tai molemmat osapuolet eivät pysty keskustelemaan, on tietysti vain yksi mahdollinen väylä – yhteistyön päättäminen. 

Kuinka vähentää rekrytoinnin riskejä?

Myyntityössä tekijän arviointi ennakolta on todella vaikeaa, onnistuminen joka tapauksessa pitkässä puussa ja sen takia rekrytoinnin valtavia riskejä voidaan pienentää esimerkiksi palkkaamalla ulkoisia resursseja.

Sellai on oiva ja ketterä kumppani myyntityön ulkoistamisessa

B2B-myyntiä ketterästi ilman rekrytoinnin vaivaa

Lue myös

Leave A Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Käytämme sivuston toiminnan kannalta välttämättömien evästeiden lisäksi evästeitä sivuston kävijämäärän analysoimiseen ja markkinoinnin räätälöimiseen. Tietosuojaseloste